Tuotemerkki Data Flash
Kleinmann - menestystarina joka alkoi asunnonkellarissa ja jatkuu tänään maailman laajuisesti. Gerhard ja Erika Kleinmann aloittivat mainosmateriaalien tuottamisesta ja jakelusta vuonna 1979. Se oli Gerhard Kleinmann jonka mielestä puhdistustuotteet tietokone laitteille saattaa olla uusi markkina hänen kosteaan puhdistusliina annosteluastialle, jota aikasemmin hän oli toimittanut vaan vauvan hoito-ja desinfiointiaineita varten.
Kerran hän oli vakuuttanut ison tietokoneen lisälaiteitten yrityksen idealla myydä tuotetta omalla nimellään, ensimmäiset tuotteet olivat "asiantuntevasti" kehitetty omassa kellarissa Kleinmannin käyttämällä ämpäriä ja suppiloa.
Näistä vaatimattomista oloista on yhtiö kasvanut viime 27 vuoden aikana maailman suurimmaksi tietokoneen puhdistus tuotteita valmistavaksi yritykseksi joka keskittyy tuottamaan tuotteita omilla tuotemerkeillä yrityksille. Kleinmann työllistää noin 100 työntekijää kahdella tehtaalla ja omaa 39 edustajaa ulkomailla sekä 6 edustajaa Saksassa. Yhtiömme pääkonttori löytyy Swabian Alb Etelä-Saksan, idyllisellä paikalla hiihtohissin ja golfkentän välissä. Juuri oikeassa paikassa että voitaisiin työskennellä innovaatisesti ja kehittää uusia tuotteita kaikessa rauhassa. Yrityksemme tarjoaa erittäin joustavan tuotannon, pieniä tuotantoeriä, jotka on valmistettu käsin käyttäen täyttökoneita, sekä erittäin suuria määriä, jolloin tuotetaan täysin automatisoiduilla menetelmillä. Meillä on 2500 m² kuormalavavarasto minne varastoitaan jopa 2000 kuormalava ja oma kemianosasto, jossa tapahtuu laadunvalvonta ja kehitetään uusia tuotteita.Kleinmann GmbH on sertifioitu ISO 9001:2000.